Toisin kuin Roomassa, jossa nähtävyyksiä riittää melkein joka kadunkulmalle, Milanossa tällaiset selkeät turistivetonaulat ovat harvemmassa. Näihin harvoihin ja valittuihin kuuluvat muun muassa: maailman 4. isoin ylikoristeltu tuomiokirkko Duomo ympäristöineen, Leonardo Da Vincin Viimeinen ehtoollinen ja Parco Sempionen reunalla möllöttävä komea Castello Sforcesso, jonka putkiston on suunnitellut tuo sama herra Da Vinci. Toisaalta kulttuuria, erilaisia tapahtumia ja varsinkin yöelämää täällä pohjoisen bisnes-kaupungissa on sitäkin enemmän. La Scalan kuuluisa oopperatalo, kymmenet teatterit, konservatoriot, museot ja klubit tarjoavat kulttuurinnälkäiselle mutta maksukyvyttömälle opiskelijalle mukavasti valinnanvaraa iltojen täytteeksi ja elämän rikastuttamiseksi.

Aikaisemmat ja ainoat oopperakokemukseni ovat Savonlinnan oopperajuhlilla kesällä 05 nähdyt “Aida” ja “Hoffmannin kertomukset”. Sinnekään en kyllä olisi muuten eksynyt mutta kun oltiin Heinin, Lissun ja muutaman muun kanssa ‘ansioituneita’ musiikinopinnoissamme sinä vuonna yliopistolla, että saatiin oikein lahjakortit oopperaan. Oli kiva kokemus (skumppaväliaikatarjoiluineen) mutta täytyy myöntää, ettei ooppera ihan onnistunut valloittamaan vielä mun sydäntä. Joka tapauksessa halusin tänne Italiaan päästyäni käydä ainakin kerran kuuntelemassa oopperaa kun olen kuullut sanottavan, että se on täällä melkeinpä jokamiehen harrastus – vaikkei kyllä ole mutta ei puututa pikkuseikkoihin…Ajattelin sitten, että miksi tyytyä huonompaan kun voi valita parhaan ja päätin hankkia oopperakokemukseni La Scalan tarjonnasta. Mutta niin kuin voisi harhaisesti kuvitella lippuja ei kuitenkaan täällä päin ihan noin vaan hankita yksinkertaisesti lipputiskiltä, jossa myydään ei oota ennen kuin liput tulevat edes sinne tiskille asti myyntiin. Seuraavassa kerron kuinka sitten ylipäänsä on mahdollista saada käsiinsä näitä ilmeisestikin aika monen kulttuuri-ihmisen himoitsemia paperinpalasia. Lipunhankintaa korruption ihmemaassa Italiassa: 

Kuinka hankin liput La Scalan oopperaan? (Köyhtymättä 200 euroa)

1.   Mene esityspäivänä noin puolenpäivän aikaan etsimään kaljua koiran kanssa liikkuvaa  miestä La Scalan lippuluukun lähistölle

2.   Jos ja kun löydät miehen, käy pyytämässä josko hän suostuisi laittamaan nimesi listaan, jota hän pitää kädessäään

3.   Saatuasi nimesi listaan varmista mieheltä monen aikaan sinun pitää tulla paikalle uudestaan (vastaus on luultavasti klo 17) ja tarkasta nimeäsi edeltävä järjestysnumero (mitä pienempi numero sen paremmat mahdollisuudet saada itse lippu myöhemmin)

4.   Tule paikalle uudestaan hyvissä ajoin ja valmistaudu siihen että tällä kertaa paikalla on myös noin 200 muutakin lippua halajavaa

5.   Odota, että nimesi huudetaan listalta. Jos se huudetaan voit survoa itsesi väkijoukon läpi hakemaan kaljupäisen miehen apurilta paperilappusen, jossa on jonotusnumero myöhempää käyttöä varten. Jos nimeäsi ei huudeta, olet ollut aiemmin liian myöhään liikenteessä aamupäivällä ja liput on loppuunmyyty ennen sinun nimeäsi 6.   Kun saat tämän arvokkaan paperilappusen voit lähteä juomaan vaikka kahvin sillä välin kun odotat että varsinainen lipunmyynti aukeaa (klo 18)

7.   Tule lappusesi kanssa jälleen ajoissa paikalle ja odota väkijoukossa kunnes lipussasi oleva numero huudetaan (kannattaa ehkä hieman opiskella lukuja italiaksi, että pystyy seuraamaan numeroiden etenemistä)

8.   Kun numerosi vihdoin huudetaan voit marssia sisään lipunmyyntihuoneeseen, jossa lappusesi vaihdetaan varsinaiseen pääsylippuun.

9.   Olet nyt onnellinen ooppera/baletti/konserttilipun omistaja ja sinun tarvitsee enää tulla illalla ajoissa paikalle nauttimaan varsinaisesta esityksestä

Köyhdyt luultavasti 10€ ja joudut viettämään pari tuntia elämästäsi lippujonossa mutta silti sanoisin että tuohon hintaan kyllä kannattaa – 2000 katsojaa kauniissa ja korkeassa katsomossa kuuntelemassa huippuesiintyjien ja -orkesterin esiintymistä. Vaikken  oopperan ylin ystävä olekaan niin täytyy myöntää että marraskuisena sunnuntaina näkemäni Mozartin Don Giovanni oli vaikuttava kokemus. Kymmenellä eurolla ei kuitenkaan kannata odottaa saavansa mitään huippupaikkoja vaan voi jo etukäteen varautua seisomasessioon jos haluaa kuulemisen lisäksi myös nähdä jotakin. Jos pystyy ja halua (rahaa) riittää niin aina voi yrittää hankkia lippuja ihan kunnollisille paikoillekin mutta hinnat kymmenkertaistuvat ja ainakin tälle opiskelijalle yli 100€ on liikaa oopperaillasta. Eikä kannata kuulemma olla kovin toiveikas näiden kalliimpien lippujen saamisen suhteen sillä Italian ah niin ihana hyvä veli-järjestelmä varmistaa, että halutuimmat paikat menevät niille toisille hyville veljille ennen kuin tavallinen suhteita omaamaton pulliainen edes tietää mikä ooppera on kyseessä. Aina voi kuitenkin yrittää hankkia hyviä peruutuspaikkoja myös Duomon metroaseman lipunmyyntipisteestä, josta enoni tuolla jossain kommentissa mainitsikin.

Milanon matkaajien lisäksi myös minä vierailen posket punaisina (‘nyt ne kaikki luulee etten mä vaan näytä turistilta vaan että mä myös oon sellanen’) turisti-infossa kuukausittain hakemassa ilmaisen HelloMilano-lehden. Siellä on kirjattuna joka päivän ohjelmatarjonta ja kaikenlaista muuta mukavaa, muun muassa info siitä että luonnontieteelliseen museoon pääsee perjantaisin ilmaiseksi klo 14 jälkeen. Samat tiedot löytyvät myös netistä mutta kun en vieläkään ole saanut hankittua verkkoa kotiini, niin pitää turvautua ihan tällaiseen perinteiseen tapaan hankkia tietoa. Joulukuun 4. päivä kävin Etelä-Afrikkalaisen Margouxn kanssa kuuntelemassa klassista musiikkia G.Verdin konservatoriossa kun olin bongannut kyseisen ilmaiskonsertin HelloMilanon sivuilta. Tyylikkäissä kokomustissa puvuissa esiintynyt klarinettikvartetti soitti muun muassa Mozartin Le Nozze di Figaro. Ouverturen. Kurt Weillin musiikkia “L’Opera da Tre Soldi”:sta ja George Gershwinin Rhapsody in Bluen. Aikamoista puhaltamista. Ei saa sitten suuttua näistä mun asiantuntevista ja hyvinkin oleellisiin asioihin puuttuvista musiikkikommentoinneista kun en valitettavasti ole mikään maestro. 

Komeiden klarinettimiesten jälkeen esiintymislavan valtasivat teinit. Ensin vuorossa oli 18-vuotias Aska Carmen Saito, joka kävi pimputtamassa pianolla 23 minuutin mittaisen Beethovenin Sonata in fa min. op.57 “Appassionatan”. Yleisö taputti ihan villinä kyseisen session jälkeen ja täytyy kyllä sanoa että aika monta kertaa nousi käsikarvat pystyyn Askan soittaessa. Ja jos yleisö oli jo aiemmin villiintynyt aplooderaamaan hullun lailla niin viimeinen myöskin 18-vuotias viulupoika vei sitten koko potin. Edoardo Zosi soitti Pablo de Sarasaten Zingaresca op.20 Maria Clementin säestäessä pianolla ja hänet taputettin soittamaan encore kolme kertaa. Oltiin Margouxn kanssa tyytyväisiä illan tarjontaan ja tyytyväisiltä vaikuttivat myös kaikki muutkin Puccini-saliin saapuneet.

Aion mennä uudestaan mutta en valitettavasti enää Margouxn kanssa kun M palaa takaisin Afrikkaan 14.12. diplomaatti-isänsä mukana. Menimme syömään heidän hulppeaan edustusasuntoonsa konsertin jälkeen ja harmitti vähän kun kamerasta oli loppunut akku, enkä voinut ikuistaa Duomoa, joka näkyi keittiön ja yhden makuuhuoneen ikkunoista. Sijainnin lisäksi asunto oli muutenkin aika luksus mutta niin kai se on aina diplomaateilla, joiden kodit ovat myös edustusjuhlien pitopaikkoja. Voisin kyllä ottaa sieltä heidän asunnostaan yhden parvekkeen, makuuhuoneen ja pari leijonanpääovenkolkutinta omaan kämppääni kun ei ne kahdestaan tarvitse kaikkia terassejaan ja huoneitaan mutta ehkä se on vain tyytyminen tähän opiskelija-arkeen pölyisessä ja kylmässä ullakkoluukussa. 

Pitää vielä tähän postaukseen lisätä pieni maininta visiitistä San Siron jalkapallo-stadionille, jossa kävimme Miikkan kanssa katsomassa Serie A:n pelin Inter-Reggina (1-0). Oli aikamoista meininkiä kun seistiin ensimmäinen puoliaika keskellä hullua Inter-fanijoukkoa, jotka käyttäyty jokseenkin hurmosmaisesti ja aggressiivisesti. Mutta eipä siinä mitään, oli ainakin tunnelmaa. Tosin siirryttiin toisella puoliajalla vähän kauemmaksi kulmapaikoille, että päästiin istumaan ja ettei tarvinnu pelätä, että joku hyppää niskaan. Tykkäsin tunnelmasta ja aion käydä katsomassa myös  jonkun Milanin pelin että voin päättää kumman Milanon tärkeän fudisjoukkueen puolella oon. Hinnatkin oli ihan inhimillisiä (13€=>) niin että pitää tosiaan tätäkin kulttuuripuolta päivittää kun siihen on kerta mahdollisuus. Nyt onkin hyvä sitten lopettaa urheilutermisanaston mukaisesti näihin tunnelmiin ja täältä tähän.