Heini ja Sakru vierailivat luonani viikon verran ja oli kyllä mukavaa pariskuntalomailua, Miikkakin oli siis mukana. Söimme ja joimme hyvin, kävelimme paljon ja pelasimme vielä enemmän! Milanon lisäksi kävimme Venetsiassa ja Firenzessä kun junalla pääsee melko nopeasti ja edullisesti liikkumaan ympäriinsä täällä pohjois-Italiassa. Ostamani 140cm leveä ilmapatja oli kuulemma ihan oikeesti mukava nukkua, joten kyllä sitä kannattikin sitten yksi päivä metsästää ympäri Milanon erä-urheiluliikkeitä!

Venetsia kanaaleineen oli kaunis ja tähän aikaan vuodesta ihanan vähäturistinen. Muistelin kauhulla viiden vuoden takaista rotary-reissua Venetsiaan heinäkuussa kun turisteja oli enemmän kuin puluja! Majoituimme halpaan hotelliin lähellä rautatieasemaa ja saimme hyvin rahoillemme vastinetta. Aamupalakin sisältyi hintaan ja oli kiva vaihteeksi käydä suihkussa, jonka viemäri jopa vetää…omani kun on ollut lähiaikoina vähän jähmeä. Otimme aikaisen paikallisjunan Milanosta ja olimme hyvissä ajoin Venetsiassa kiertelemässä. Sää oli aurinkoinen ja saimme monta nättiä kuvaa. Kellotornista oli komeat näkymät ja kaikki olivat tyytyväisiä elämäänsä. Illalla eksyimme sattumalta viinibaariin, jossa oli live jazzmusiikkia! Musiikki kaikui ties kuinka pitkälle kun bändi soitti ulkona kanaalin vieressä mutta meitä se ei haitannut. Sakrulla oli sinä päivänä 25-vuotissynttärit ja niinpä etsimme ravintolan, josta saisimme kakkua päivänsankarille. Löysimme kivan näköisen paikan, jonka hinnat eivät olleetkaan niin kivan näköiset, mutta 25-vuotta täytetään vaan kerran ja kyllä vaan kakku oli hyvää. Aamupalan ja hotellista uloskirjautumisen jälkeen kävimme ostamassa iltapäiväksi junaliput Firenzeen ja käytimme vielä reilut kuusi tuntia Venetsiassa kiertelyyn. Ostimme minulle myös oudon tuliaisen, nimittäin sähkölieden! Nyt voin siis kokkailla kaikkea ei uunia vaativaa tällä mahtavalla yksilevyisellä liedelläni, hurraa!

Junamatka Firenzeen sujui nopeasti sillä pelasimme Wizard-nimistä korttipeliä ja söimme eväitä. Bolognassa vaihdoimme nopeaan junaan ja Lappalaisen pariskunnan vatsat eivät tykänneet junan 200km/h mutkakaarroksista. Onneksi Bologna-Firenze-väli oli ohi nopeasti ja pääsimme taas etsimään yöpaikkaa. Jälleen meillä oli onnea sillä löysimme kivan 2 tähden hotellin, jossa huonekoko oli valtava ja aamupalalla sai hedelmiä! Palvelu oli erinomaista mutta vastaanottovirkailija oli jopa hieman liian innokas sillä emme meinanneet päästä illalla ulos kun hän esitteli Frenzeä karttansa avulla niin tohkeissaan. Kävimme kuitenkin hänen suosittelemassaan paikallisessa pizzeriassa ja saimme vatsamme täyteen pizzaa ja pastaa, naminami. Ruoan jälkeen kiersimme vielä vähän Firenzen öisiä katuja ja kävimme kääntymässä tuomiokirkon kohdalla. Jalat olivat hapoilla kaikesta kävelystä ja päätimme palata hotellille nukkumaan kunnon yöunet, että seuraavana päivänä jaksaisimme taas koluta uutta kaupunkia ympäriinsä.

Päivä oli pilvinen muttei onneksi sateinen ja saimme kierrellä rauhassa. Heini ja Sakru olivat menneet jo edeltä Bobolin puistoon, joka sijaitsee mäen huipulla ja josta on kauniit näkymät ympäröivään kaupunkiin. Miikkan kanssa seurasimme perästä emmekä päässeet livahtamaan ohi vartijoiden niin kuin H&S ja niinpä meidän piti ostaa liput. Epäreiluutta. Opeopiskelijana pääsin kuitenkin ilmaiseksi ja Miikkakin puoleen hintaan, joten emme ihan kauheasti köyhtyneet nähdäksemme puistoniloja. Ihailimme näkymiä, söimme vähän Fazerin sinistä, pelasimme pari peliä Wizardia ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Syönnin jälkeen päätimme, että Michelangelon David on nähtävä ja niinpä lähdimme etsimään tätä museota. Pojat säikähtivät pitkiä jonoja ja päättivät lähteä ostamaan paluulippuja Milanoon kun jäimme Heinin kanssa jonottamaan nähdäksemme ehkä yhden maailman kuuluisimmista veistoksista. Puoli tuntia kului nopeasti ja taas yliopistokortistani oli hyötyä sillä pääsin sisään ilmaiseksi! David oli hieno ilmestys – istahdimme Heinin kanssa alas ja katselimme hyvin muovattuja pakaroita ja mietimme ovatko kämmenet liian isot suhteessa muuhun vartaloon. No, oli miten oli mutta kyllä Michelangelo on ollut aika kova poika tekemään veistoksia ja maalauksia. Kiertelimme vielä vähän Firenzeä kun sitten pitikin jo lähteä takaisin kotiin. Koko junamatkan ajan pelasimme korttia ja niinpä se pari tuntia sitten kuluikin leppoisasti.

Milanossa kävimme Tiede- ja tekniikkamuseossa, jossa ainakin minun lemppareita olivat Leonardo Da Vincin keksinnöistä tehdyt mallinnokset ja kokonainen merirosvolaivalta näyttänyt laiva joka oli rahdattu sisätiloihin. Söimme pari kertaa Bio Solaris nimisessä pizzeriassa, jossa on ylivoimaisesti parhaat pizzat joita olen Italiassa tähän mennessä maistanut! Kävimme myös tutustumassa aperitiivo-käytäntöihin parina iltana ja drinkit olivat hyviä – sekä alkoholittomina että alkoholillisina. Heinin kanssa tutustuimme Italian viinitarjontaan ja on se vaan kumma kun täällä saa huippuviinejä neljällä eurolla ja tosi hyviäkin kolmella! Miksei Suomessakin voisi olla näin! Illat kuluivat jutellessa, salmiakkia ja suklaata syödessä ja pelejä pelaillessa. Oli ihanan rentoa ja onneksi myös vieraat tuntuivat nauttivan olostaan. Eikä edes hermo mennyt vaikka neljästään asuttiinkin täällä minun yksiössäni, kunnioitettava saavutus! Haikea fiilis jäi kun saatettiin Miikkan kanssa peli- ja matkaseuralaisemme Malpensa-bussiin.

Miikkan kanssa käytiin sitten H&S lähtöä seuraavana iltana katsomassa serie A-fudista kun pitihän se läski-Ronaldo päästä näkemään Milanin paidassa. Chievo hävisi ja sain videolle toisen Milanin maaleista, ja hauskaa oli. Turvatarkastukset olivat vähän eri luokkaa kuin syksyllä ennen tätä vartijan kuolemaa, mun laukku tutkittiin tarkkaan ihan kameraa ja meikkipussukkaa myöten. Mutta hyvä vaan ettei turvallisuuden kanssa leikitä. Kun sitten Miikkakin lähti takaisin Pariisiin oli hetken aikaa vähän orpo olo kun oli viimeiset pari viikkoa ollut suomalaisseurassa. Koti-ikävässä sitten söin hapankorppua ja äkkiä elämä voitti taas. Kaikki kenelle kyseistä korppua olen syöttänyt ovat muuten tykänneet kovasti. Turkinpippurit eivät saavuttaneet yhtä suurta suosiota mutta se nyt on ehkä ihan ymmärrettävää. Netti kotiin-hanke on kaatunut vuokraemäntäni älykääpiöyteen, enkä enää jaksa vinkua ja valittaa siitä kun on jo melkein huhtikuu, eikä vaihtoa ole jäljellä kuin korkeintaan kolme kuukautta. Jos netti järjestyy niin jippii mutta enää en viitsi edes toivoa, että jotakin niin ihanaa voisi tapahtua kun vuokraemäntäni jotenkin liittyy asiaan. Tämä ei ole pessimismiä, tämä on realismia.