Viikko kevätlomastani kului Espanjan auringon ja välillä pilvien alla Katalaanien pääkaupungissa Barcelonassa. Matkalla mukana olivat Miikka ja Ranskan suomalaiserasmus-vahvistukset: Reetta, Saija ja Raisa. Kokonaisuudessaan reissu oli vallankin antoisa, huolimatta pienistä vastoinkäymisistä joita kohtasimme. Näihin edellä mainittuihin vastoinkäymisiin voisi laskea kuuluvaksi muun muassa Reetan laukkuongelmat (matkalaukusta lähti kahva irti ja suunnilleen koko omaisuuden sisältänyt käsilaukku pöllittiin rannalla), Miikkan ruokamyrkytys, tyttöjen näkemä ruumis hostelliin vievän huora- ja huumekadun varrella, Sannin (pahasti) ja Miikkan (semipahasti) rannalla palaneet ihot ja yleinen vitutus kun kaikki tuntui menevän päin persettä jokseenkin koko ajan.

Mutta kaikki olivat mukana hyvällä asenteella eikä hermoja menetetty  ainakaan kovin totaalisesti tai pitkäaikaisesti. Hermojen menettämisiä estääksemme kävimme tankkaamassa niin ruokaa kuin nesteitäkin aina sopivin väliajoin, eli usein. Ja kun muuten asiat eivät sujuneet aivat niin kuin piti niin ainakin onnistuimme löytämään loistavia ruokapaikkoja kun liikuimme turistivirtoja edemmäs ja pyörimme paikallisten kortteleissa. Reetan kanssa tykästyttiin Iberian kinkkuun(jambon), jota sai patonkinsa väliin paikassa kuin paikassa. Kävimme myös joka päivä La Rambla-kadun varrella olleilla markkinoilla hakemassa päiväannoksen vitamiineja hedelmien ja hedelmäpirtelöjuomien muodossa – oli hyvää ja halpaa Suomen hintoihin nähden.

Muutenkin Barcelonan hintataso miellytti Milanon, Pariisin ja Marseillen ökykalleuteen tottuneita matkaajia. Lasi hyvää Cava-shamppanjaa kustansi allekirjoittaneelle 2,5€ ja drinkkejäkin sai muistaakseni viidellä eurolla kivassa paikassa nimeltä Ambar. Parina iltana kävimme Miikkan seurana pubeissa seuraamassa fudista mutta siellä oli jälleen tutut kiskurihinnat koskapa paikallisia näihin britti- ja irkkupaikkoihin ei juurikaan ollut eksynyt. Viimeisen illan valinta oli meksiloinen ravintola, jossa saimme aikaa kulumaan noin kolme, neljä tuntia kun söimme mahat palloiksi ja huuhdoimme ne alas happy hour-hintaisilla mojitoksilla (myös vadelmanmakuisena) ja margaritoilla. Miikkan kanssa kumosimme mansikka-margaritakannullisen ja oli hauskaa vaikka edessä olikin kotiinpaluu ja pitkä ero  toisistamme. Juodessamme pelasimme korttipeliä nimeltä Wizards, johon on hyvin helppo koukuttua. Suosittelen kaikkien Saksaan matkaavien hankkimaan sen tuliaiseksi itselleen. 

Kaupunkilomalla kun oltiin niin tulihan sitä taas käveltyä kilometri poikineen. Ja kivalta näytti,  vaikken henkilökohtaisesti kaupungin arkkitehtuurista osittain vastannutta Gaudia kovin korkealle arvostakaan. Paljon oli sympaattisia katuja, kauniita puistoja ja näköalamäkiä. Modernista arkkitehtuurista saa myös nauttia kun vain katselee ympärilleen, merenrannalla oli muutama erikoinen kyhäelmä ja olihan siellä myös sellainen ei-niin-kovin-etäisesti dildoa muistuttava pytinki. Rannalla makoiltiin yksi päivä mutta lopetettiin se löhöäminen sitten siihen kun oltiin lähdössä syömään ja huomattiin että Reetan laukku ei enää olekaan siinä missä piti. 

Tutustuttiin sitten myös poliisilaitokseen ja Suomen kunniakonsulaattiin. Jälkimmäisessä tietotekniikan kehitys oli jäänyt noin vuoteen -90, sen verran antiikkinen “tietokone” siellä majaili ja nettikin toimi modeemilla!?! Mutta kyllähän sitä saa kirjoituskoneellakin aikaiseksi niinkuin se konsulaatin sitruunan syönyt täti meille näytti…mutta on se kumma ettei löydy sen verran ylimääräistä rahaa että voisi varustaa konsulaattinsa edes suht edustavaan kuntoon. Sairaalaan ei kuitenkaan päästy käymään vaikka Miikka-parka viettikin yhden yön harjoitellen norjaa hotellin vessassa. 

Kaikenlaista skepulia siis saatiin osaksemme mutta niinkuin sanottua, loppu hyvin kaikki hyvin. Allekirjoittaneelle ainakin jäi hyvä kuva rennosta biletyskaupungista, johon pitää päästä vielä joskus uudestaan. Tällä kertaa Ronaldinho ja Cannavaro jäivät näkemättä kun liput matseihin oli myyty loppuun jo vuonna kivi ja kuokka. Ja eihän se olisi sopinut tämän matkan onnistumiskuvioihin ollenkaan että olisimme saaneet hankittua liput, siihenhän olisi tarvittu tuuria! Mutta sain sentään esanssikirsikalta maistuvan virallisen Barsa-tikkarin FC Barcelonan fanikaupasta kun olimme matkalla Picasso-museoon. Myös majoittuminen onnistui, tytöillä oli kiva hostelli ja meillä Miikkan kanssa hotelli, jota Reetan espanjanopettaja oli suositellut. Tosin huonesiivoojallamme oli varmaan joku pahanasteinen karvanlähtöaika kun joka paikka vessan seinistä lakanoihin oli täynnä hänen mustaa turkkiaan, kerrassaan ihastuttavaa. 

Tämän loppukappaleen omistan omalle vanhenemiselleni, 29.4. on nimittäin syntymäpäiväni ja tänä vuonna mittariin tulee 23-vuotta. Omituista kun alkaa olla jo ihan ikäneito, ainakin jos vertaa omaan teinisisko”Sweet sixteen”-Siiriin. Hehhee, mutta siis oikeasti mulla ei oo mitään ikäkriisiä ja on vaan kiva tulla vanhemmaksi ja viisaammaksi. Mutta on se vaan kummallista, että samanikäiset ihmiset kuin minä alkaa tehtailla lapsia ja mennä naimisiin ihan niinkuin siinä ei olis mitään omituista…ja eihän siinä olekaan, aika on ajanu musta varmaan vaan ohi kun en halua tehdä kumpaakaan näillä näkymin vielä ainakaan muutamaan vuoteen. Tai sitten todennäköisesti olen vaan vielä liian itsenäisyydenhaluinen ja itsekäs kyrsä, jolla ei ole kiire mihinkään – ei ainakaan vaipanvaihtoon tai rouvaelämään.