Erasmusvaihto vetelee viimeisiään, tänään kotiinpaluuseen on enää kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa! Kun miettii menneitä kymmentä kuukautta täällä Italiassa ja aina parin kuukauden välein vietettyjä viikkoja Pariisissa tulee ihan sellainen olo että aika olisi mennyt jotenkin pikakelauksella. Muistan kuin eilisen Milanoon lähtöpäivän ja täällä vietetyt ensimmäiset päivät. Mutta niin siinä vain on käynyt, vuosi on vierähtänyt ja mieli on yhtä aikaa haikea ja innostunut. Tällä hetkellä odotan kovasti Suomeen ja rakkaiden luokse pääsyä. Luulen että yksi iso syy tähän innostuneeseen odotukseen se, että muutamme Miikkan kanssa yhteen! Hurjaa!

Otsikon “tuttava” tarkoittaa kaikkia niitä rakkaita, jotka täällä ovat käyneet minua morjestamassa edellisen postauksen jälkeen. “Työ” tulee siitä että olen nyt viimeiset pari kuukautta tehnyt samalla myös osa-aikahommia www.kitchenstage.fi -sivustolle ja “tentti” siitä että eihän tämä mitään opiskeluvaihtoa olisi jos en muutamaa tenttiäkin olisi saanut tehtyä. Kiirettä on siis pitänyt eikä blogia ole ehtinyt tai jaksanut päivittää. Seuraavassa syväanalysoin jokaisen visiitin aikajärjestyksessä:

1.   Marjo P., Lissu, Laura ja Marjo M. (13.-24.5.) 

Maailman kauneimmat, hulluimmat ja fiksuimmat okl-tsiksit saapuivat luokseni 13. sunnuntaina ja olivat seuranani 12 päivää. Ottaen huomioon, että me viisi majoituimme keittiöttömään yksiööni, jonne vuokraemäntäni ei sallisi tuoda vieraita saati sitten yövieraita, pärjäsimme jokseenkin loistavasti. Vanha maanvaiva ei edes nähnyt tyttöjä koko aikana, josta saa ehkä kiittää harrastamaamme kehittynyttä porraskäytävässä hiipimistä ja alakerrasta kuuluvien äänien salakuuntelemista.

Tytöt osoittautuivat ihailtavan camping-henkisiksi vetämättömän vessani ja hiuksista tukkeutuvan kylpyammeeni kanssa. Marjo P. parka ei tosin tainnut käydä koko aikana kuin kerran kokosuihkussa kun onhan se muiden likavedessä seisoskeleminen kieltämättä vähän epämiellyttävää. Mutta onneksi Marjo ei hikoile(muuta kuin hyvin harvoin) ja kyllähän ne hiukset saa näköjään pestyä lavuaarissakin jos on tarpeeksi näppärä. Kaikki oppivat myös sheivailemaan pideen äärellä, jonkinasteista pideen väärinkäyttöä kenties, mutta me olemmekin suomalaisia emmekä voi tietää miten sitä oikeaoppisesti käytetään. Hmm.

Tutustuimme aperitiivokäytäntöihin kaikissa Milanon käymisen arvoisissa paikoissa ja nautimme elämästä, huolehdimme myös nesteytyksestä, kuuma kun oli. Marjo M:n johdolla valmistimme yhtenä iltana myös ihan oman aperitiivomme täällä kämpälläni ja buffet viineineen maistui hyvin kaikille. Ennen Miikkan Milanoon tuloa ehdimme myös edustaa italialaisissa kotibileissä ja luonnollisesti kaikki etenkin miespuoliset henkilöt olivat hyvin kiinnostuneita skandinaavineidoista.

Miikka siis tuli odotetuksi kuudenneksi pyöräksi Suomi-seurueeseemme ja onneksi pääsimme jo yhden yhteisen Milano-yön jälkeen hotellimajoitukseen kun päätimme lähteä parin päivän rantalomalle Rivieralle. 6 asukasta olisi pidemmän päälle ollut ehkä jo vähän liikaa. Suunnitelmamme mennä San Remoon ja sieltä päivä retkelle Nizzaan muuttui kun huomasimme kahden tunnin junassa matkustamisen jälkeen, että junahan meneekin Rooman suuntaan! Noh, eihän siinä mitään, päätimme mennäkin sitten kohtalon johdattamina Cinque Terreen. Oli pientä pelonpoikasta ilmassa viimeisen puolituntisen aikana kun toivoimme, ettei konnari saa meitä tyhmiä väärään junaan menneitä turisteja kiinni ja sakota kovasti ja paljon. Ei saanut eikä sakottanut ja pääsimme onnellisesti Monterossoon. Löysimme nopeahkosti tasokkaan yhden tähden hotellin, jossa tytöt majoittuivat kolme yötä kun taas me Miikkan kanssa kaksi.

Rantalomailu oli ihanaa vaihtelua Milanossa vietettyjen päivien jälkeen. Pikkukivet polttelivat jalkapohjia rannalla kävellessä mutta onneksi merivesi viilensi kärvistelyn. Heittelimme Miikkan kanssa leipäkiviä ja tytöt keskittyivät kokovartalogrillailuun. Seuraavana päivänä Marjo P. oli innoissaan kun passiivisen rantamursuilun sijasta lähdimme saksalaiseläkeläisten joukkooon reippailemaan patikointireitille. Bikinit päällä ja asenne kohdallaan patikoimme noin 5 kilometrin pituisen matkan aika vaikeakulkuista reittiä pitkin viimeiseen Cinque Terren kylään nimeltä Riomaggiore. Ensimmäisen välin onnistuimme matkustamaan yksityisristeilijällä kun kävimme vähän lirkuttelemassa että eikös nyt pliis päästäis teidän mukana sinne seuraavaan kylään, vaikka risteilijä olikin juuri lopettanut liikennöintinsä. Niinhän me sitten päästiin sinne ja olihan vaan elämää hiukset hulmuten risteillä kuudestaan laivan kannella ja katsella ohi lipuvia kauniita maisemia. Yhden kylävälin jouduimme myös matkustamaan junalla kun italialaiset idiootit olivat sulkeneet reitin eikä kävelyosuuden lipunmyyjä ollut voinut asiasta tietenkään mitään etukäteen mainita. Emme olleet ainoat vihaiset kävelijät sillä juna-asemalla. Viimeisellä osuudella, nimeltään Rakastavaisten polku päätimme käydä vähän uimassa ja kikkailimme itsemme alas kalliolle. Kaikki hyppäsivät mereen suoraan kalliolta ja suoriutuivat tyylikkäästi, vaikka bikinit eivät ihan paikallaan pysyneetkään. Merestä poispääseminen ei sitten sujunutkaan ihan yhtä tyylikkäästi kun terävät pikkusimpukat ja kaiken maailman kallioröpelöt repivät nättejä haavoja jalkoihin ja varpaisiin. Mutta mikä ei tapa, vahvistaa.

Tytöt jäivät vielä päiväksi kun me Miikkan kanssa palasimme Milanoon juhlimaan Sepidehn 27-vuotissynttäreitä, jossa Salmiakkikoskenkorva oli yleisömenestys. Seuraavana päivänä olikin sitten vuorossa jalkapalloilta kun AC Milan ja Liverpool pelasivat Champions Leaguen finaalissa Ateenassa. Duomon aukiolle oli viritetty screen, josta pääsimme sitten seuraamaan peliä ja nauttimaan italialaisesta futishurmiosta. Kävi nimittäin niin että Milan voitti ja kieltämättä oli aika mahtava fiilis seurata ympärillä riemuitsevia ja juhlivia italialaisia joita oli paikalla vähintään kymmeniä-, ellei satojatuhansia.

Reissuun sisältyi myös Italian Cupin finaali Inter-Roma, jonka kävimme tyttöjen kanssa todistamassa San Sirolla. Tytöt harrastivat myös itsenäistä matkailua kun minun piti melkein joka päivä olla töissä. He kävivät nimittäin Como-järvellä, jossa monet legendaariset sanonnat saivat alkunsa ja George Clooneyn huvila tuli tirkisteltyä. Taisi siihen reissuun liittyä myös pieni metsään eksyminen mutta kotiin palasivat illalla ehjinä ja onnellisina.

Kaiken kaikkiaan oli ihanaa kun tytöt olivat käymässä, ainakin näin emännän näkökulmasta katsottuna ja nopeasti meni sekin 12 päivää.

2.   Sanna (3.-8.6)

Seuraava vieraani oli kouluaikainen ystäväni Sanna, jota kevyempään pakkaamiseen ei moni, tai en ainakaan minä, pystyisi. Viiden päivän Milanon ja kolmen päivän Dublinin matkaa varten Sanna oli pakannut tavallisen koulurepun ja hienon armeijakäsilaukullisen verran kamaa. Siis pelkkää käsimatkatavaraa! Mutta niin se vaan käy jos osaa, eikä halua raahata turhaa tavaraa mukanaan matkustaessaan. Tosin Sanna parka joutui silti kantamaan matkalaukkua ympäri Eurooppaa kun 15kg maallista talvivaatepainotteista omaisuuttani matkusti Suomeen Sannan mukana Dublinin kautta. Olen Sannalle kyllä tosi kiitollinen ja Maisalle myös joka otti laukkuni Helsingissä sitten hoitoonsa 5.7. asti.

Myös Sannan kanssa tutustuimme ah niin ihaniin aperitiivokäytäntöihin, ja mikäs siinä oli drinkkejä maistellessa ja tarinoidessa. Viime tapaamisesta on niin pitkä aika että kerrottavaa sitten riittikin. Olimme myös erittäin kultturelleja kun kävimme La Scalassa katsomassa oopperan “Minskin leidi Machbeth” (erittäin vapaa suomennos italialaisesta nimestä)ensi-iltanäytöksen.

Kävimme yhden yön ja kahden päivän reissulla Firenzessä ja yövyimme samassa symppishotelli Jollyssä kuin maaliskuussa Miikkan ja Lappalaisen pariskunnan kanssa. Firenze oli kaunis, eikä meitä masentanut edes yhtäkkiä alkanut rankka ukkosmyrsky, joka saartoin kaikki turistit sisätiloihin. Pääsimme muutaman jenkkitytön kanssa nättiin porttikäytävään sateensuojaan kun vartijaa säälitti meidän kyhjöttämisen ja hytiseminen katoksen alla. Siellä sitä tuli tovi pelailtua Wizardia, jossa Sanna osoittautui kunnon ammattilaiseksi. Eikä se sade mihinkään loppunut ja niinpä lähdimme sitten vain kävelemään vuotavan sateenvarjon suojassa juna-asemalle tulvivia katuja pitkin. Kengät saivat kunnon kylvyn matkalla mutta siellähän ne sitten junassa vähän pääsivät kuivamaan. Kävimme tutustumassa Duomoon matkan varrella ja siellä oli muutama muukin turisti pitämässä sadetta.

Ennen sadetta kävimme Uffizin taidemuseossa muutaman tunnin ajan kiertelemässä. Oli mielenkiintoista varsinkin kun mukana oli taideopiskelija Sanna, joka osasi kertoa paljon kaikkea monestakin teoksesta. Sannan kanssa bongailtiin sitten antiikin Rooman marmorisia keisaripatsaita, joista Sanna varsinkin osasi kertoa kaikkea mielenkiintoista. Selvisi kuka oli ollut kenenkin toy boy ja niin edelleen. Näimme paljon taidehistorian suuria teoksia kuten Venuksen syntymän ja Kevään. Vaikuttavaa oli ja ope-opiskelijakortillani pääsin vielä ilmaiseksi sisään! Eikä meidän tarvinnut jonottaa sisäänpääsyä ulkona kuin ehkä tunti, jonka senkin käytimme Wizardin pelaamiseen.

Kannatti siis käydä uudestaan Firenzessä ja olisi siellä viihtynyt pidempäänkin mutta perjantaina Sannan lento lähti Dubliniin ja minun puolestani viimeistä kertaa Pariisiin. Kovasti tykkäsin myös tästä vieraasta, eikä edes työntekoni ollut kovin häiritsevää kun Sanna hyväunisena nukkui pitkään ja ehdin aamulla käydä hoitamassa hommat ennen yhteistä päivää kaupungilla. Vuokraemäntä ei huomannut myöskään Sannaa, hähää! 

3.   Karen ja Linn

Norjalaistytöt ovat vieläkin luonani, tosin tällä hetkellä Cinque Terressä kolmatta päivää mutta illalla he palaavat ja vietämme viimeisen illan Milanossa ennen heidän kotiinpaluutaan. Ettei tästä postauksesta tulisi enää tätä tuskaisemman pidempää niin kerron seuraavassa osassa kuinka turskatyttöjen kanssa sujui. Kerron seuraavassa myös Miikkan kanssa tekemästämme Rooman junareissusta ja viimeisestä Pariisin reissusta. Ciao, a prossima!