…Roomaan! Niin myös Ryanarin lentotie kun se vei minut ja Maisan tutustumaan nykyisen kotimaani pääkaupunkiin lauantaina 25.11. Matka oli halpa(edestakaiset Milano-Rooma-lennot köyhdyttivät opiskelijaa 50€), nopea (ensin tunti bussissa kentälle ja sitten tunti lentäen) ja haiseva koska vieressäni istui 36-vuotias miehenköriläs, joka ei ollut oppinut käyttämään deodoranttia. Maisa lohdutti että kaikkiin hajuihin tottuu muutaman minuutin kuluessa ja kyllähän se niin olikin. Hajun sietämistä helpotti myös se, että sain treenata italiankieltä haisemisestaan huolimatta mukavan natiivin kanssa.

 Voisi kuvitella että turisteja pullistelevassa Roomassa skandinaaviseen vaaleuteen olisi vuosien varrella totuttu mutta ei se kyllä siltä vaikuttanut kun 175cm pitkän aitoblondi-Maisan kanssa katuja tallailtiin. Olo oli kuin kuusta tulleella esittelyeläimellä. Kolmen kuukauden aikana olen jo tottunut miesten avoimeen tuijotteluun ja härskeihin lähestymisyrityksiin ja osaan jättää ne omaan arvoonsa ja tuijotella itse sen sijaan katukiviä. Maisa puolestaan tuli keskeltä Helsingin marraskuista pimeyttä tottumattomana tällaiseen käytökseen ja oli ymmärrettävästi vähän ihmeissään. Milanossa käytös on piirun verran asiallisempaa mutta näköjään mitä etelämmäksi mennään niin sitä rohkeammiksi miehet käyvät. Mutta jälleen kerran maassa maan tavalla, eikä huutelu ja tuijottelu haittaa kun suhtautuu gigoloihin kuin ilmaan. Silti odotan jo innolla joululomaa Suomessa kun saa olla taas nobodyna toppatakkien ja räntäsateen keskellä!

Hotelli oli loistava niin hinnaltaaan, palvelultaan kuin varustelultaankin. Suosittelen kaikille Roomaan matkustaville, joita ei haittaa noin puolen tunnin kävely tai vaihtoehtoisesti 5 minuutin metromatka päänähtävyyksille. Löysin Hotel Des Artistesin Italian Lonely Planetista ja olen kyllä tyytyväinen löytöön: kahden hengen huone omalla kylppärillä kustansi 36€/yö per nainen aamupaloineen. Ensimmäisen päivän nähtävyyksillä (9h) kiertelyn päätteeksi oli kiva katsoa hotellihuoneen taulu-tv:stä Gladiaattori-elokuva kun oltiin vasta muutama tunti aiemmin itse käyty pällistelemässä Colosseumilla. Respassa oli valikoima dvd-elokuvia, joita henkilökunta pisti pyörimään pyynnöstä, hyvää palvelua! Varsinkin jos jalat ovat hapoilla kaikesta kävelystä ja tekee mieli ottaa parin tunnin lepitauko makuullaan.

Oltiin Maisan kanssa tehokkaita ja nähtiin paljon kaikkea niiden neljän päivän aikana, jotka me siellä majailtiin. Aurinkokin paistoi koko ajan ja oltiin ikään kuin etelänlomalla. Marraskuu ei myöskään ole turistien lempikuukausi Roomassa vierailuun ja sekin oli bonusta – ei tarvinnut jonottaa tuntikausia Vatikaanimuseoihin ynnä muihin turistiloukkoihin ja kaduilla pystyi kävelemään ilman kyynärpäätekniikkaa. Oltiin myös säästäväisiä eikä paljoa shoppailtu. Tosin ostin kyllä haalariin Rooma- ja Vatikaanimerkit mutta niistäkin sain alennusta kun italiaksi kinusin. Ai niin, löydettiin me kyllä viimeisenä päivänä neljä tuntia ennen paluulentoa sellainen ihana second-hand-kauppa läheltä Navonan aukiota kun oltiin etsimässä yhtä tiettyä lounaspaikkaa. Sieltä oli sitten ihan pakko ostaa pari laukkua kun ne oli kerta halpoja ja hyväkuntosia ja ennen kaikkea niin ihania! Maisa löysi kans yhden pakko-ostaa-kun-on-niin-ihana-laukun. Oltiin ihan hepulissa kun pengottiin ja tutkittiin kaikkia sen liikkeen kenkiä, laukkuja ja vaatteita -  siellä olis ollu niin paljon ostettavaa jos olis tuhlailevaisempi luonne…Mut taas sain selkattua meille kunnon opiskelija-alennukset kun kielitaito näköjään riittää hyvin näistä asioista puhumiseen. Hyvähyvä.

Milanossa tutustuttiin aperitiivokäytäntöihin, museoihin, nähtävyyksiin ja tietenkin shoppailuun, joka oli kyllä aika lailla näyteikkunoidenkatselupainotteista. Oli kivaa kun sai olla oppaana. Viikonloppuna Maisan lähdön jälkeen vaan oli vähän orpo olo kun oli tottunut seuraan viimeisten reilun kahden viikon aikana kun ensin Miikka ja sitten Maisa majailivat täällä. Yhyy. Mutta ensiavuksi kävin opiskelijaruokalassa lauantailounaalla erasmus-ihmisten kanssa ja illalla au pair-tytöt tuli pelailemaan mun kämpälle.Sunnuntaina kävin aamulenkillä Sempionen puistossa ja hymyilytti vastaan tulleet italiaanolenkkeilijät pipoineen ja lapasineen. Tosin pitäis varmaan munkin alkaa käyttää kyseisiä varusteita kun parin viime päivän aikana sää on muuttunut paljon kylmemmäksi ja meinaa suomi-tytönkin sormenpäitä palelluttaa.

Olen järkyttänyt täällä monia italialaisia kertomalla, että poronkäristys on yksi lempiruoistani. “Mitä, syöttekö te siellä Suomessa oikeasti rennoja, joulupukin eläimiä?!” Paikalliset taas eivät ymmärrä miksi hevosenlihan syöminen on minun mielestäni paljon omituisempaa kuin poronlihan syöminen. Enkä edes ole ikinä ollut mikään heppatyttö. Mutta tällaisiin pieniin kulttuurieroihin on oikeastaan vain mukava törmätä ja laajentaa samalla maailmankuvaansa. 

Omituisia asioita tapahtuu sillä minulle tarjottiin tarjoilijan töitä yliopiston lähellä sijaitsevasta suositusta kahvila-baari “La Spuntinasta”, jossa käyn melko monta kertaa viikossa syömässä jäätelön tai juomassa sellaisen ihanan vanukaskaakaon. Olen kuulemma antanut itsestäni vaikutelman, että minuun voi luottaa ja että pärjäisin asiakkaiden kanssa. Heikko italiankielen taitonikaan ei kuulemma haittaisi kun työskennellessä oppisi nopeasti! Hah! Taitavat vain tarvita apua aika epätoivoisesti….

Joka tapauksessa ajatus lisäeurojen/työkokemuksen hankkimisesta kieltämättä houkuttelisi mutta en voi kuvitellakaan, että pärjäisin vielä tarjoilijana tällaisella kielitaidolla. Oppisin varmastikin melko nopeasti työn ja tarvittavan sanaston mutta ensimmäiset viikot olisivat sellaista nöyryytystä, että taidan olla nynny ja tyytyä olemaan ihan pelkkä opiskelija vielä tällä ensimmäisellä lukukaudella ainakin. En nimittäin usko, että italialaisilla asiakkailla riittäisi kanssani hermo kun kysyisin neljättä kertaa, että anteeksi mitäs kahvia te tilasittekaan kun en kielipuolena ymmärrä! Enkä sitä paitsi osaa keittää kunnon kahvia edes tavallisella idioottikin osaa- kahvinkeittimellä niin miten ihmeessä pärjäisin sellaisen seinän kokoisen ihmehärvelin kanssa, joka siellä La Spuntinan baaritiskin takana häämöttää. Ja jokapäiväinen (luonnollisestikin täydellinen) kahvi on sentään melkein pyhä asia monelle italiaanolle. Hui.

Kamalaa kun olen laiskasti jaksanut päivittää blogia viime aikoina! Kaikenlaista jännää ja ei niin jännää on tapahtunut tässä parin viikon aikana mutta jostain syystä energiataso tuntuu olevan ihan alhaalla ja on meinannut väsyttää kovasti ja paljon.

Viikon 43 reissu Pariisiin oli ihana – mutta pienellä alahuomautuksella…Heiniä ja Sakrua oli tosi mukavaa nähdä viinilasillisten ääressä sekä ulkona että Miikkan kämpällä. Heini tarjosi perusteellisen päivityksen Savonlinnan okl:n ja rakkaiden ihmisten tapahtumiin ja kuulumisiin. Kiitos kaunis!

Oli ihan omituista käydä oikeeta nelihenkistä keskustelua suomenkielellä kun täällä on kaksi kuukautta puhunut vain englantia ja yhä enenevässä määrin italiaa. Ihanan helppoa kun keskustelukumppani ymmärsi kaiken mitä yritin sanoa ja pystyin käyttämään äidinkieltä pitkästä aikaa ihan kunnolla! Mutta on myös ollut helpottavaa huomata, että italialla pärjää aina vaan paremmin ja paremmin. Eilen olin tuossa läheisellä baarikadulla aperitiivoilla ja puhuin melkein koko illan italiaa kahden ekonomisti-opiskelijan kanssa hyvällä menestyksellä – alkoholilla ei ollut vaikutusta asiaan.

Mutta palatakseni Pariisiin niin oli kyllä ihanan rento reissu kun “pakolliset” turistinähtävyydet oli hoidettu alta pois jo viime kerralla ja nyt pystyi vaan olemaan ja nauttimaan elämästä. Miikka vei mut yllärireissulle sirkukseen ja täytyy myöntää, että kyseinen Cirque d´Hiver (vapaa suomennos: Talven Sirkus) oli noin sata kertaa parempi kuin Sirkus Finlandia, jonne on joskus lapsuudessa tullut eksyttyä. Tuli lievästi kankee olo kun kattelin niitä akrobaatteja kumivartaloineen taipumassa ihmeasentoihin. Pelleistä en kyllä välitä vieläkään ja sirkuseläimet on jotenkin surullista nähtävää – mut oli ne tiikerit kuitenkin aika jänniä kun ne oli niin isojakin ja mursut kanssa. 0_0 

Käytiin katsomassa tennistä Bercyn kuuluisalla(?) kentällä mutta Jarkko Niemisellä ei ollut pelejä sinä sunnuntaina vielä. Eikä kyllä päästy sinne pääkentälle kun ne oli vaan jotain karsintaotteluita ja ne pelattiin jossain kellarikentillä. Mutta olihan se kuitenkin vähän paremman näköistä pallottelua kuin oma pelaaminen…

Sitten siitä pienestä alahuomautuksesta sen verran, että niin tuota joo että multahan sitten ryöstettiin rahapussi Auberin metroasemalla Pariisissa. Enkä halua kuulla yhtään moraalimarinaa tästä asiasta keltään! Alkuperäinen suunnitelmahan oli etten kerro tästä kenellekään kun oon kuullu joka toiselta neuvon varoa taskuvarkaita ja oon kyllä hyvin tietoinen suuren maailman vaaroista! Ajattelin pimittää asian äidiltäkin mutta kun tein vakuutuskorvaushakemuksen netissä ja mulle vastattiin, että korvaus tulee tilille mutta erittelykirje lähetetään Suomen kotikotiosoitteeseen Leppävirralle, niin tajusin että saisihan se äiti tietää asiasta viimeistään sitten ja että on ehkä parempi tunnustaa kärsitty tappio ihan itse. 

Ärsytti kyllä ihan lahjakkaasti kun tämä taskuvaras onnistu pöllimään multa jotain. Oon nimittäin ollut ihan vainoharhaisen huolellinen laukkujen ja tavaroideni kanssa koko ajan täällä Milanossa ja varsinkin Pariisissa. En kuitenkaan mahtanut mitään kun pummilla saman metroportin läpi tunkenut iso köriläs tuli selän taakse tuuppimaan ja äheltämään. Portista läpi kulkiessani suljin samalla laukun vetoketjua ja siinä tuuppiessaan se äijä onnistu noukkimaan mun laukusta sen pikkusen rahapussin, johon olin laittanu sen päivän käteistarpeen ja muutaman kortin, joita saattaisin tarvita. Huomasin ryöstön heti kun pääsin portista läpi ja niinpä Miikka lähti juoksemaan varkaan perään mutta se oli ehtinyt metroon ennen kuin saatiin sitä kiinni. Kuoletin Visa electronin heti ja siellä pussukassa ei ollu onneks kuin noin 60€ joten ei se kauheesti päässy hyötymään rosvoilustaan – mun suomalaisella ajokortilla ja Cattolicán yliopistokortilla se tuskin myöskään tekee mitään.

Matkavakuutus korvasi kaiken, myös korttien uusimisesta koituvat kulut (yhteensä noin 135€), noin kolme päivää netissä tehdyn vahinkoilmotuksen jälkeen joten onneks maksoin sen reilut 300€ sillon alkusyksystä tästä vakuutuksesta. Ainoa menetys mulle nyt onkin ollut sen ajan menettäminen mitä kaikkien korttien uusiminen on vaatinut, tällä hetkellä ainut uupuva kortti on ajokortti, jonka uusin joululomalla Suomessa ihan henkilökohtaisesti kun niin se on helpointa. Uusi Visa electron lähetään Suomesta tänne mulle Milanoon ja onneks voin käyttää sillä välin Visa-luottokorttia, joka oli mun lompakossa Miikkan kämpällä sillon ku ryöstö tapahtui. Onneks en menettänyt myöskään passia, joka oli kämpällä kanssa, tai laukussa ollutta kameraa esimerkiksi. Onneksi olin tosiaan tajunnut jakaa omaisuuttani eri paikkoihin niin ettei menetys ollut niin suuri. Mutta kyllä se vaan silti harmitti.

Onpahan sitten kiikkustuolissa kerrottavaa jos ei muuta. Ja Ranskan poliisisysteemiin tutustuminen oli ihan mielenkiintoista, eikä se tavan turistimatkalla tavallisesti ehkä kuulu ohjelmaan. Italialainen elämänasenne on selkeesti alkanut tarttua muhun kun olin ihmeen rauhallinen koko sen kirotun päivän vaikka jossain syvällä sisällä kyllä kiehui aika isolla liekillä. Jatkossa en kylläkään anna kenenkään enää tulla mun taakse matkustamaan pummilla metroporttien läpi. Oon edelleen sitä mieltä, että pidin omaisuudestani tarpeeksi hyvää huolta, tilanteelle vaan ei mahtanut mitään, niin että ei saa ajatella että oon tyhmä turisti, joka on helppo ryöstää!

No niin, nyt se on sitten tunnustettu eikä siitä enää sen enempää. (Asiaa saa kommentoida mutta lupaan suuttua jokaisesta “Mitäs minä sanoin”-kommentista ^_^) Tämä kyseinen viikko on kulunut sosiaaliturvatunnusta, pankkitiliä ja nettiliittymää hankkiessa ja hermo on meinannut välillä mennä taas byrokratian ja vuokraemännän kiemuroiden kanssa. Olisin saanut jo kaapeliverkon kotiin jos se vaan olisi sopinut arvon rouva vuokraemännälle, joka ei sitten suostunutkaan siihen kun kuuli että kaapelin vetämistä varten asentajapoijjaat olis vähän joutunu porailemaan katua auki! Ihan kuin se ois ollu niin monimutkaista mutta netin metsästys jatkuu siis yhä ja jo on kumma jos en ennen joulua ole saanut sitä hommattua tänne! Huomenna mennään käymään päiväreissulle Genovaan ja aion ostaa paljon pestoa, naminami.

Milanossa kannattaa olla liikenteessä iltaisin noin klo 18-21 jos haluaa yhden juoman hinnalla saada niin paljon pientä ja vähän isompaa syötävää kuin haluaa. Täällä happy hour, aperitivo, tarkoittaa siis halvempien hintojen lisäksi myös ruokatarjoilua, jota melkein joka baari ja klubi asiakkailleen tarjoaa. Perjantai-iltana (20.10.) oltiin espanjalaisen Silvian kanssa viimeisiä yliopiston atk-luokassa kunnes meidät lopulta klo 18:30 häädettiin viikonlopun viettoon sieltä. Käveltiin ympäriinsä keskustassa ja päätettiin mennä jonnekin aperitiivoille. Silvia tiesi kivan paikan Via San Vitolla, jossa ruoka oli ollut hyvää edellisellä kerralla. Sinne siis.

Tarjoilu oli oikein runsasta ja maistuvaa nytkin: neljää erilaista salaattia, belgialaistyylisiä ranskanperunoita frittejä, lihapullia, paahdettua leipää eri päällysteillä, piirakoita, pizzaa, mozzarellapalloja tomaattiviipaleiden kanssa, sipsejä&salsaa ja pähkinöitä muun muassa. Tilattiin juomat ja käytiin hakemassa ensimmäiset lautaselliset syötävää. Mukavaa oli istua ja jutella kaikenlaista. Ja hakea aina välillä lisää täytettä lautaselle – itsepalvelutarjoilu on nälkäiselle opiskelijalle paras vaihtoehto. On myös aina positiivista huomata olevansa paikassa, jossa suurin osa ympärillä olevista on paikallisia.

Sunnuntaina (22.10.) Silvia tarjosi spagettia ja tomaattikastiketta pikkukämpässään. Olin kiitollinen lämpimästä ruoasta ja jälkiruoaksi tarjosin sveitsiläistä suklaata. Katsottiin Frendejä dvd:ltä ja kähistiin kipeiden kurkkujemme kanssa. Elämän pieniä iloja tuollaiset kähinätuokiot.

Mitäs muuta tällä viikolla? (viikko 43) Ainakin on mennyt hermot vuokraemännän ja verkon hankkimisen kanssa. Ei voi olla näin vaikeeta! Keskiviikko-iltana Fastwebnet-asentajan piti tulla tarkastamaan tilanne tänne kämpälle klo 18 mutta eihän sitä kirottua Stefanoa missään näkynyt ja mulla olis ollut tunti 18:30 asti mutta tuon toteutumattoman tapaamisen takia missasin puolet. Ei muuten mitään mutta kun Pariisin reissu menee jo muutaman tunnin kanssa päällekäin enkä haluais enää olla yhtään enempää poissa kun on pakko.

Luulen, että on aika etsiä joku itsepalvelupesula läheisestä China Townista koska sain pyykkini takaisin armaalta vuokrikselta, ja kas, punainen kasvopyyhkeeni (MaMan lahjoittama Finlayson!) oli kauniin harmaanruskea ja muutkin pyykättävät olivat ottaneet hieman väriä pintaan. Laitoin mukaan vain sellaisia vaatteita, joista ei enää lähde väriä joten epäilen, että VE on pessyt pyykkini omiensa kanssa sekaisin ja ne toiset vaatteet ovat valuttaneet väriään muuallekin. Oikeastaan minun ei tarvitse epäillä, sillä sain todisteita kun löysin jonkun muun ihmeellisen värisiä sukkia ja alushousut omieni joukosta! Kivaa. Ajattelin, että kostan ottamalla ne uusiokäyttöön siivousrätteinä mutta taidan olla liian kiltti sellaiseen.

On tällä viikolla tapahtunut jo kaikenlaista kivaakin, joten kerron nyt vähän niistäkin kaiken hermojenmenetys-parjauksen vastapainoksi. Ensinnäkin olen saanut italialaisia kavereita erasmus-järjestöjen ulkopuolelta, jee! Tiistai-iltana (24.10.) kävimme katsomassa milanolaisen Jacopon kanssa opiskelijahinnalla (4€) leffan ihanassa vanhanaikaisessa elokuvateatterissa ihan Duomon vieressä. Punaista samettia, kauniit isokuvioiset tapetit, puupintaa ja leveät kiviportaat matolla päällystettynä, leveät, pehmeät penkit ja popcornin tuoksu, Sanni tykkää.

Suosittelen kaikille Profumon (mikähän mahtaa olla suomennos?) katsomista, oli omituisin leffa jonka oon nähny aikoihin mutta se oli samalla myös aivan mahtava! Sepideh kyllä marisi tänään (25.10.), että olisit lukenut kirjan ensin, kun hehkutin leffaa, mutten edes tiennyt että se pohjautui kirjaan! Yritin puolustautua, että yleensä teen aina niin, että luen ensin kirjan ja sitten vasta katson elokuvan mutten nyt vain tiennyt koko kirjan olemassaolosta – tässä vaiheessa Sepideh katsoi minua kuin halpaa sivistymätöntä junttimakkaraa ja taisi muljauttaa silmiään, tai sitten vaihtoehtoisesti minulla on liian vilkas mielikuvitus ja halu värittää kuivia juttuja. Juujoo, kirja on joka tapauksessa alkuperältään saksalainen ja aion lukea sen heti kun saan englannin/suomen(italian…hmmm..)kielisen version käsiini, kirja on kuulemma taas leffaa parempi.

Milano on olevinaan iso ja kansainvälinen kaupunki mutta ei se ainakaan leffatarjonnassa näy – tarkoitan lähinnä, että elokuvien alkuperäisversiot ovat kiven alla. Niinpä olen katsonut Walk the linen ja tuon edellä mainitun Profumon italiankielisinä. Italiaksi dubattujen elokuvien katsominen on kyllä hyvin hyvin opettavaista mutta vielä parempi vaihtoehto tässä vaiheessa olisi englanniksi puhuttu mutta italiaksi tekstitetty versio. Ollaan katsottu Medusan verkko(Bourne identity) ja se kakkososa mikä olikaan, italiantekstityksillä ja oli oikein hyödyllistä kielenoppimisen kannalta. Vaikkei tätä mun luuskaläppäriä muuhun järkevään nyt voikaan käyttää ilman verkkoa, niin ainakin voidaan pitää leffailtoja täällä kämpällä. Sohvakaan ei haise enää kissanpissiltä kun otin kaks päällimmäistä huppukerrosta pois ja siinä voi siis (melko) mukavasti istua ja tuijotella 15 tuuman näyttöä ja kuunnella mahtavaa äänentoistoa, köh.

Leffan jälkeen käytiin kävelyllä Brerassa ja siellä on kyllä elämää viikon jokaisena iltana. Syötiin jätskit, juotiin drinkit ja juteltiin paljon – oli oikein mukava ilta. Mutta niin on mukava ilta myös huomenna torstaina (26.10.) kun pääsen rue Amelotin viidenteen kerrokseen paleltumaan, nyt alankin pakkaamaan ja villasukat pääsee myös mukaan reissuun. Palaan takaisin blogin pariin ensi tiistaina (31.10.) ellen vallan villiinny postailemaan patonkimaasta.

PS. En saanut laitettua tàtà postausta nettiin ennen reissuun làhtòà viime viikolla kun oli tarkoitus (kun kirjotin kotona làppàrillà ja yliopiston atk-luokat oli ehtiny jo mennà kiinni kun yritin mennà siirtàmààn tàn blogiin) joten laitoin tàmàn nyt tàllàisenaan tànne. Siksipà laiskana tyttònà lisàilinkin vain pàivàmààràt ajanilmausten kuten ‘tàllà viikolla’, ‘tànààn’ ja ‘huomenna’ perààn, ettei olis ihan niin epàselvàà. Tai luultavasti tàmà meni kyllà vaan entistà enemmàn epàselvàks mutta antaa olla…

Italiankielikurssi alkoi taas torstaina ja nyt olen ylentynyt aloittelijasta intermediate I:seen. Kurssi pidetään aina torstai- tai maanantai-iltaisin puoli neljästä kahdeksaan, eli pitää yrittää nukkua hyvät yöunet aina edellisenä päivänä että jaksaa keskittyä siellä loppuun asti. Hyvä kyllä, että ohjattu kielenopiskelu alkoi taas, meinaa nimittäin itsenäinen opiskelu olla hieman nihkeää.

Nyt sitä kielitaitoa alkaa nimittäin todella tarvitsemaan kun kurssit lähti käyntiin viime viikolla. Aion opiskella ekalla vuosipuolikkaalla muun muassa modernin ja keskiajan taidehistoriaa ja englannin lingvistiikkaa jos se vain on mahdollista. Opiskelu on ehkä kyllä vähän liian voimakas sana tähän yhteyteen…ensimmäisten luentojen jälkeen voisin paremminkin asettaa tavoitteeksi edes jonkinasteisen ymmärtämisen siitä mistä luennoilla puhutaan. Hmm. Yritän opiskella italiaa mahdollisimman paljon niin että toisella vuosipuolikkaalla olisi edes jotain mahdollisuuksia saada opintopisteitäkin joistain valitsemistani kursseista, pelkästä läsnäolostahan ei mitään pisteitä rekisteriin kerry vaan pitää suoriutua tenteistä. Tällä hetkellä tuntuu aika kaukaiselta toiveelta tuo opintopisteiden saaminen…

Mutta aion silti käydä luennoilla koska aina siellä jotain ymmärtää, jos ei mitään kokonaisuuksia ja tärkeää, niin sitten ainakin yksittäisiä sanoja sieltä täältä ja aina oppii lisää. Luennoilla tapaa myös italialaisia opiskelijoita, jotka toivon mukaan suostuvat lainaamaan muistiinpanojaan kopioitavaksi. Niitä voi sitten illat pitkät sanakirjan kanssa tulkita ja oppiakin ehkä jotain. Muutenkin olisi mukava olla enemmän tekemisissä italialaisten kanssa ihan jo kielitaidonkin kehittymisen kannalta. Erasmus-piireissäkin italiaa puhutaan sen verran mitä osataan mutta kun se ei vielä tässä vaiheessa ole paljon!

Viikonlopun aloitimme perjantaina täällä minun kämpälläni pelailemalla Unoa ja Yatzya saksalaisten aupair-tyttöjen Johannan ja Wiebken kanssa. Pelattiin Yatzya sekä suomalaisilla että saksalaisilla säännöillä ja todettiin että suomalaisversio on parempi. Tai ainakin minä totesin ja saksalaiset nyöketteli mukana. Kävin ostamassa vähän syömistä ja juomista meille lähimarketista ja on se alkoholi vaan halpaa täällä päin maailmaa; litran valkoviinipullo kustansi huimat 1,13€. Ajattelin, että on varmaan aika kuraa sekin litku mutta päinvastoin, oli oikein namia ja hyvin maistui kaikille. Osaanpa ostaa toistekin. Oli hauskaa viettää peli-iltaa ja hengailla vain yhdessä jutellen. Baareissa ja klubeilla jutteleminen on monesti mahdotonta kun musiikki soi tärykalvot räjäyttävän kovalla ja se on sääli koska olisi kiva jutella uusien ihmisten kanssa kunnolla mutta musiikin takia ei oikein pysty.

Lauantaina käytiin Erasmus-tyttöjen kanssa pyörimässä isolla San Agostinon marketilla, jossa oli kaikenlaista tavaraa hedelmistä vaatteisiin ja kenkiin. Halpaa oli mutten saanut ostetuksi mitään kun oli niin kiljuva nälkä – mentiin sitten yliopistolle lounaalle kun oltiin ihan lyhyen kävelymatkan päässä Cattolicásta. On kyllä keittiöttömän* opiskelijan pelastus, että ruokaa saa lauantainakin. Sunnuntaina ruokaa ei kuitenkaan saa kun ollaan katolialaisessa yliopistossa ja pitäähän niille keittiön tädeillekin antaa yksi lepopäivä. Jos minulta kysyttäisiin niin ei annettaisi, mutta en ole vielä nälkään kuollut joten eipä tässä oikeastaan ole valittamista. Näin muuten tässä eräänä päivänä ronskin nunnan ruokalassa: makkaraa ja olutta tarjottimella ja kaiken lisäksi tyylipuhdas isäntätyylinen äijäköyristys syömäasentona laittoi hymyilyttämään vähäsen.

*mikrolla ja minijääkaapilla ei oikein ihmeitä loihdita

Lounaan jälkeen päätimme Johannan kanssa lähteä Ikeaan kiertelemään kun markkinaseurueeseemme kuulunut itävaltalainen Ulli osasi kertoa minkä metrolinjan päässä se ilmainen Ikean bussi odottelee. Perille pääsy oli nopeaa ja helppoa ja tuntui kyllä kotoisalta olla skandinaavisen halpisdesignin ympäröimänä! Ostin kylpyhuoneeseen pikkuisen maton á 1,99€, puulaatikon koruille ja muulle sälälle á 2,99€ sekä söpön viherkasvin á 0,51€. Muutenkaan en kauheasti yltynyt tuhlailemaan kun loppusumma kynttilöineen kaikkineen oli 10,15€. Oikein kivaa ja opiskelijaystävällistä. Ostin myös myymälän viimeisen pussin Malacon Salt sillejä ja kyllähän ne maistuivat vaikkeivat mitään kunnon salmiakkia olekaan.

Olikin ihana yllätyspaketti kotoa odottamassa ovellani kun raahauduin illalla väsyneenä takaisin asunnolleni. Paketissa nimittäin oli kirje kotoa, kunnon salmiakkia, ei mitään Malacon mössöä, ja Fazerin sininen! Oli myös mukavaa saada luettavaksi Trendi ja pari Annaa, jotka äitä oli laittanut herkkujen mukaan. Muuta en sitten lauantai-iltana tehnytkään – luin, söin ja nautiskelin. Ja vastaus kirjeessä olleeseen tärkeään kysymykseen: lempisalmiakkiani on tällä hetkellä Halvan vanhat autot ja Lakrisal-pötköt mutta kaikki muukin maistuu kyllä ja verenpaine innostuu. Oli oikein rentouttavaa ja ihanaa vaihteen vuoksi ihan vaan löhöillä kotona – täydellinen ajoitus tuollaisen survival packin saamiselle. Toisaalta en kyllä olisi muuta jaksanutkaan kun kurkku meinaa olla kipeä ja aivastuttaa mutta kyllä se tästä.

Eilen käytiin Breran kaupunginosassa järjestetyillä antiikkimarkkinoilla kun sattui sopivasti olemaan kuukauden kolmas sunnuntai. Tarjolla oli paljon kaikkea pientä ja kallista. Oli mukavaa kierrellä ja katsella kaikessa rauhassa kauniita esineitä ja vanhoja kuvia, tungostakaan ei ollut niinkuin lauantain yleismarkkinoilla ja ensi kuussa taas uudestaan. Joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina on vielä isommat ja suositummat antiikkimarkkinat Naviglin kanava-alueella, jonne pitää myös päästä ihailemaan. Siellä ei pitäisi olla myöskään olla yhtä kallista kuin Breran markkinoilla mutta ainakin lokakuun osalta joudun jättämään väliin Nagliassa vierailun kun olen samaan aikaan näkemässä Heiniä ja Miikkaa Pariisissa. Ei siis hirveästi haittaa sittenkään kun jää tämän kerran väliin…

Halpalentoyhtiöitä on kyllä hyvä olla olemassa ja varsinkin Easyjetistä tykkään; olen joka lennolla istunut ensimmäisessä rivissä kun olen tullut check-iniin ajoissa ja paikathan saa tämän yhtiön lennoilla valita vapaasti. Lentoemännät ja stuertit ovat olleet joka kerta mukavia ja paljon rennompia kuin kalliimmilla lentoyhtiöillä. Tosin voin uskoa, että joitakin heidän rentoutensa saattaa ärsyttää mutta minulla ei ole valittamista. On hassua päästä takaisin Pariisiin näin pian mutta onnistuin saamaan halvat edestakaisetliput ja kun kerran Heinikin on paikalla juuri sillä viikolla niin kaupungin vetovoima muuttui liian suureksi. Matkustamisen kannalta on niin paljon kätevämpää asua keskellä Eurooppaa kun rahaa liikkumiseen kuluu paljon, paljon vähemmän kuin rakkaasta koti-Suomesta käsin tehtynä.

Toivottavasti saan sen nettiyhteyden vihdoin ja viimein kotiin tällä viikolla että voin olla Suomeen enemmän yhteydessä. Ikävä on välillä kova kaiken tohinan keskellä, esimerkiksi kun istuu luennolla ymmärtämättä mistään mitään ja miettii miksi ihmeessä sitä on täällä kun rakkaat ihmiset ja tutut asiat ovat Suomessa – ja luennoillakin pystyisi tekemään muistiinpanoja ja osallistumaan. Onneksi ikävä vihlaisee kuitenkin vain aina silloin tällöin, eikä ole päällimmäisenä mielessä. Kieltäkin oppii koko ajan enemmän mutta kyllä suosittelen kaikille vaihtoon lähteville, että opiskelisitte mahdollisimman paljon kieltä etukäteen. Aika hulluahan se on tällä tavalla kielitaidottomana ja vielä kaiken lisäksi yksin lähteä vieraaseen kulttuuriin pyörimään yliopiston ympyröihin. Mutta kaikesta vinkunasta huolimatta nautin olostani täällä, alku vain tuntuu juuri tällä hetkellä tahmealta ja on nyt sellainen valitushaluinen olo. Valivali. Ja palataan taas.

Täällä sitä taas ollaan, kotona Milanossa jälleen. Kuuden päivän reissu maailman romantiikan pääkaupunkiin sujui mainiosti ja oli ohi ihan liian nopeasti. Ensi kerralla (mahdollisesti jo viikolla 43, jolloin Pariisin katuja pitkin tallustaa myös Heini kumppaneineen!) osaan ottaa mukaan lämpimiä vaatteita. Nyt olin harhauskoisesti siinä luulossa, että Pariisin syksy on likimain samanlainen kuin Milanon ja pakkasin mukaan kivoja hameita, mekkoja ja ohuita raitapaitoja, jotka todellakin jäivät käyttämättä. Meinasin paleltua Seinen jäätävien viimojen vuoksi ensimmäisen kerran ulos astuttuani ja sen jälkeen suosinkin kiltisti kerrospukeutumista ja tingin “elegantista pariisitar-lookistani”.

Majoituimme rue Amelotille lähelle Bastillea ihanaan kaksioon, joka oli viidennessä kerroksessa luonnollisestikin ilman hissiä olevassa 1830-luvulla rakennetussa talossa. Sisustus oli boheemin antiikkinen ja hykertelin onnesta kun katselin ikkunoista avautuvaa näkymää Pariisin kattojen ylle. Miikka ei ollut asunnosta ihan yhtä innoissaan kuin minä, oli muka liian antiikkinen, mutta tyytyväisinä me siellä asuttiin ja pelattiin yatzya villasukat jalassa. Aluksi meinasi tosin olla vähän ongelmia asunnon omistajan jättämien kaasuohjeiden tulkinnassa ja Miikkan ensimmäinen suihkureissu oli jääkylmä. Lopulta saimme aikaan sekä lämmintä että tulikuumaa vettä eikä keittiö edes räjähtänyt(lämmitysvehje oli siis keittiössä) tai mitään vaikka aika monta tulitikkua piti käyttää että kaasuliekki alkoi kunnolla roihuamaan. Mutta kyllähän elämässä jännitystä olla pitää.

Kävimme Miikkan yliopistolla Nanterressa Pariisin keskustan ulkopuolella ja oli kyllä aika ankeaa lähiöaluetta. Yliopisto vaikutti muuten hyvältä mutta verrattuna Cattolicáan vaihto-opiskelijoiden vastaanotto oli vaisua. Ei tervetulopäivää eikä vapaaehtoisia auttamassa perusasioissa, kuten vaikka asunnon etsimisessä. Tänään Miikkan pitäisi saada lisää tietoa kaikesta kun sellaisen henkilön, joka näistä asioista mitään tietää pitäisi olla siellä paikalla. Toivon tosiaan, että tilanne alkaa helpottumaan siellä Ranskan maalla kunhan alun hankaluuksista päästään eroon.

Nanterren lähiövierailun jälkeen päätimme seuraavina päivinä olla turisteja ja niinpä kävelimme paljon ympäriinsä ja näimme kaikkea kivaa. Niinkuin vaikka Notre Damen, Seinen siltoineen, Riemukaaren Chams-Elyséineen, Louvren ja Eiffelin tornin. Mutta kivoimpia olivat kyllä kadut, puistot, metrokyltit ja muun muassa upeat tapetit, joita näimme  Carnevalin-museossa. Miikka ei ihan ymmärtänyt fiksaatiotani tapetteihin mutta juuri tuollaisista yksityiskohdista minä tykkään! Olimme oikein ultimateturisteja kun kävimme Eiffelin tornissa ja uhmasimme Miikkan piilevää korkeanpaikankammoa. Kauniit oli maisemat ja aurinkokin sattui sopivasti juuri oikeaan aikaan laskemaan, niin että sain  luulen vierailevani siellä vielä monta kertaa.

Intensiivikurssi on nyt onnellisesti suoritettu ja tàstà 60:n tunnin italiankielenopiskelusta saan 5 opintopistettà. Etukàteen vàhàn pelkàsin, etten saisi suoritettua kirjallista ja suullista tenttià hyvàksytysti mutta onneksi en vain osannut arvioida taitojani. Kirjallinen tentti oli keskiviikkona ja se oli ihan peruskielikoe sisàltàen kuuntelu-, kielioppi- ja kirjoitelmaosuudet. Koe oli melko vaativa minulle kun en ole opiskellut kieltà kuin kolme viikkoa mutta silti selvisin! Tàhàn vàliin hieman katteetonta prassailua: yksi englantilainen poika kielikurssiltamme on aiemmin opiskellut italiaa kaksi vuotta mutta silti hàn sai kokeesta vain 2 pistettà enemmàn kuin minà. Tàmà ei kyllàkààn tarkoita, ettà olisin mitenkààn kovin taitava, hàn on vain unohtanut kaiken mità on joskus oppinut.

Torstain suullinen koe oli ryhmàkeskustelu aiheesta, joka arvottiin viisi minuuttia ennen esitystà. Keskustelimme Sepiden ja japanilaisen Rinan kanssa noin kymmenen minuuttia kertoen tekemistàmme lomamatkoista muun ryhmàn ja opettajan kuunnellessa. Aihe oli vaikea sillà jouduimme kàyttàmààn koko ajan mennyttà aikamuotoa mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Jalat olivat kuin spagettia kaikesta jànnittàmisestà kyseisen session jàlkeen mutta onneksi se on nyt ohi ja voin jatkaa italiankielistà keskustelua hieman vàhemmàn stressaavissa tilanteissa, esimerkiksi vaate-, kenkà- ja laukkuostoksilla!

Milanossa on parhaillaan kàynnissà kymmenen pàivàà kestàvàt elokuvafestivaalit ja pààsin viime viikolla avajaispàivànà kutsuvierastilaisuuteen kroatialaisen Saksassa taloustieteità opiskelevan Petran avulla. Hànen kàmppàkaverinsa italialainen poika nimeltà Lolli tyòskentelee festivaaleilla ja hànen kauttaan Petra sai kaksi avec-lippua. Elàkòòn suhteet ja niiden hyòdyntàminen! Lyhytelokuvat, joita nàimme sinà iltana olivat todella hyvià. Sinà iltana satoi kaatamalla mutta katoksen alla ja teatterissa oli tunnelmaa konserttia kuunnellessa ja ilmaista ruokaa ja viinià nauttiessa. Eilen kàvin Sempionen puiston futisareenalla, joka siis on tàllà hetkellà varattu festivaaleille, katsomassa lisàà lyhytelokuvia, jotka tosin eivàt olleet kovin hyvià. Mutta niiden jàlkeen alkoi animaatiomaratooni, joka puolestaan oli loistava. Harmitti làhteà puolenyòn aikaan kotiin mutta oli pakko kun meinasin paleltua kuoliaaksi polvipituisessa hameessani. Maratooni siis olisi jatkunut vielà pitkààn yòhòn…

Viime viikonloppuna kàvimme Como-jàrvellà vaikka sààennusteet lupailivat sadetta. Onneksi làhdimme kaikesta huolimatta sillà Comolle pààstyàmme Milanon tihkusade oli muuttunut auringonpaisteeksi. Kòyhdyin edestakaisesta junamatkasta 5,60€, eli varsin edullista on matkustaminen. Kyllà oli kaunista ja laitan kuvia tànne heti kun pystyn. Oli ihanaa nàhdà kahden viikon kaupunkimaisemien tuijottelun jàlkeen vuoria, metsàà ja tietenkin Como. Raikas ilmakaan ei yhtààn haitannut. Risteilimme muutaman tunnin jàrvellà (15€, ei niin edullista mutta todellakin hintansa arvoista) ja kàvimme pikkukaupungissa nimeltà Bellagio, joka todellakin oli kaunis kuten nimestà voi pààtellà. Nàin Comolla myòs Villa Balbianellon, jossa Hayden Christensen ja Natalie Portman kuhertelivat Star Wars 2:ssa. Tàydellinen paikka romanttiselle viikonlopulle! Mutta minkàs teet kun toinen osapuoli on Suomessa, jossa kuulemma tàllà viikolla on satanut ensilumi pohjoiseen(!). Tààllà sen kuin làmmin jatkuu, òisin tosin on jo ihan inhimillinen ilmasto ja kylmààn tottunut pohjoisen tyttòkin pàrjàà tuskastumatta.

Ai niin, tapasin eilen torstaina, kolmen viikon oleskelun jàlkeen ensimmàisen suomalaisen tààllà Milanossa! Hàn on Juha, teekkari Otaniemestà (joka ei muistaakseen tunne ketààn informaatioverkostojen opiskelijaa) ja joka aikoo opiskella seuraavat kaksi vuotta Cattolicàssa. Oli omituista puhua suomea jonkun kanssa ihan livenà! Mutta pian saan puhua suomea enemmànkin kun Miikka tulee ensi torstaina kàymààn, jee!

Ensi viikolla kun minulla ei enàà siis ole jokapàivàistà kielikurssiani aion valita kurssit, joita opiskelen tànà lukuvuonna. Mutta illalla menen taas ulos, luultavasti elokuvafestivaaleille mutta myòhemmin uusiin tervetulobileisiin kun tànààn tànne Cattolicàn yliopistoonkin on saapunut parisen sataa uutta erasmus-opiskelijaa, jotka pitàà luonnollisesti toivottaa kunniallisesti tervetulleiksi. Huomenna olisi tarkoitus làhteà kàymààn Cinqua Terreen mutta saa nàhdà mità tapahtuu. Juna, jolla aiomme matkustaa làhtee huomenaamulla 8:10 ja voi olla ettà se on liian aikaista jos yò menee kovinkin pitkàksi niin kuin tapana jostain syystà on ollut. Mutta toisaalta junassa voi nukkua ja nuorena jaksaa.

·       Asunnossani asuu verenimijähyttysiä, zanzarroja, joiden pistot kutisevat pitkään.

·       Kaakao on täällä päin maailmaa kuin suklaavanukasta, sitä voi lusikoida ja se on niin hyvää!

·       Paikalliset liikkuvat jalkaisin kuin tiejyrät, eivät väistä mitään tai ketään vastaantulevaa

·       Autoja on joka paikassa, ne ovat enimmäkseen uusia ja hyvin monessa on jonkinlainen kolhu tai naarmu

·       Autot on parkkeerattu monesti niin lähekkäin toisiaan, ettei ole mitenkään mahdollista saada omaansa pois ennen kuin vieressä olevat ovat ajaneet pois

·       Baarien sisätiloissa ei saa tupakoida ja on ihanaa kun discoteca-illan jälkeen vaatteet eivät haise tupakalta. Toivottavasti Suomeen tulee sama laki ensi kesään mennessä ennen kuin Sannie palaa kotiin

·       Pienissäkin marketeissa on liha- kala- ja juusto-osastot, joista löytyy laajat valikoimat tuoretta tavaraa

·       Eräällä torilla on joka aamu myynnissä yön aikana varastettuja pyöriä n.20€/kpl

·       Italia on ennakkoluuloistani huolimatta melko tiedostava ympäristöasioissa – silti esimerkiksi salaatit on supermarketeissa pakattu muovirasioihin/pusseihin ja ihmiset heittävät roskia kaduille

·       Aurinkolaseja, jotka ovat tietenkin isoja ja kalliita, näkee joka puolella, myös metrossa

·       Milanossa on todella paljon töhrittyjä seiniä mutta myös erittäin hienoja graffiteja näkee paljon

·       Milanolaiset kumisaappaat ovat nilkkurimalliset ja ne on varustettu piikkikoroilla

·       Guccin, Armanin, Pradan, Versacen, Diorin, Lois Vuittonin, Lacosten, Fred Perryn, DKNY:n lisäksi muutkin merkkituotteet ovat hyvin yleisiä kaikkialla Milanossa – olen myös oppinut erottamaan aidot feikeistä

·       Milano voi olla hyvin, hyvin kallis, esimerkiksi 0,33l Coca-Cola maksoi eräässä kahvilassa hieman keskustan ulkopuolella 3,70€

·       Kielikurssilla monet stereotypiat eri kansalaisuuksista ovat saaneet vahvistusta;

·       etelä-eurooppalaiset tulevat tunneille lähes säännöllisesti myöhässä

·       japanilaiset pitävät mangasta ja karaokesta sekä tuntevat Muumit

·       englantilaiset käyvät pubeissa katsomassa jalkapalloa ja juomassa birraa

·       hollantilainen poika on pitkä (n. 203cm)

- amerikkalaiset ovat tottuneet pärjäämään englannilla, eivätkä juuri välitä oppia uutta: “Joku sanoi minulle, että kaikki sujuu täällä yliopistolla paljon helpommin jos ei osaa puhua italiaa” vakuutti minulle kielikurssin ensimmäisenä päivänä amerikkalainen tyttö, joka opiskelee Washingtonin yliopistossa kansainvälisiä suhteita…

Julkisilla liikennevàlineillà liikkuminen on aika mielenkiintoista tààllà Milanossa. Eilen illalla olin tulossa kotiin Sepiden luota ja San Siron pààtepysàkiltà hyppàsin raitiovaunuun nro 16. Rauhallista matkustamista kesti noin 10 minuuttia kunnes kyytiin nousi kaksi noin 50-vuotiasta naista. Vàlittòmàsti ovien avauduttua tàdit alkoivat kovaan ààneen valittaa kuskille jostain ja mikàli kaikesta huutamisesta oikein ymmàrsin niin siità, ettà kyyti oli viisi minuuttia aikataulusta jàljessà. Voi miten harvinaista, ettà ollaan aikataulusta jàljessà! Kuski yritti rauhoitella heità mutta sillà ei ollut mitààn vaikutusta naisiin. Matka jatkui ja valitus vain paheni. Raitiovaunun pysàhdyttyà liikennevaloihin vanhempi mies yhtyi naisten valituskuoroon ja meni askeleen pidemmàlle alkamalla tuuppia kuskia, joka oli noussut pois kuljettajankopistaan! Tuuppiminen loppui kun kuski ilmoitti, ettà matka pààttyy tàhàn ja hàn hyppàsi ulos raitiovaunusta soittamaan ilmeisesti esimiehilleen kànnykàllààn. Tàssà vaiheessa olin jo aika ihmeissàni, niin kuin kyllà muutkin vaunun matkustajat. Rettelòitsijàt poistuivat kyydistà tuhahdellen vihaisesti mutta me muut jàimme ihmettelemààn vaunuun mità tuleman pitàà. Ulos ei huvittanut pahemmin hypàtà kastumaan, mutta kun asia ei tuntunut edistyvàn mitenkààn, niin pakkohan se oli. Kysyin erààltà toiseltà matkustajalta (italiaksi!) ettà missàhàn mahtaa olla Via Carducci tai Cadornan asema ja kun ne kuulemma olivat ihan làhellà ja tuolla suunnassa niin uskaltauduin sateeseen Esselunga-kauppakasseineni.

Esselunga on iso ja paikallisten suosima supermarketti, jossa kàvin ostoksilla Sepiden kanssa hànen kotinsa làhellà. Yritàn nyt viikonloppuna tutustua elinympàristòòni tutkimalla muun muassa missà on làhin Esselunga. Kiskurihintaisessa ja melko huonot valikoimat omaavassa GS:ssà asioiminen saisi puolestani jo loppua.

Kaikki pààttyi kuitenkin hyvin kun lòysin sateesta ja pimeàstà huolimatta Cadornan asemalle ja lopulta paikalle ilmestyi myòs ystàvàni vaunu nro 1, joka vie minut aivan kotini làhelle. Kengàt kastuivat mutta ei sen kummempaa. Ja tànààn sain sateenvarjon vuokraemànnàltàni niin eipàhàn tarvitse enàà kastua. Julkisista liikennevàlineistà vielà sen verran, ettà tànààn ne ovat lakossa ja siità syystà missasin kielikurssin tàmàn pàivàn osalta. Kuinka ihanaa. Mutta totuuden nimissà on sanottava, ettà tiesin lakosta etukàteen, en vain viitsinyt làhteà aamulla kaatosateessa kàvelemààn yliopistolle. Ja sateenvarjonhan sain vasta siinà vaiheessa kun tunneille làhteminen oli jo liian myòhàistà.

Tààllà on siis satanut nyt noin vuorokauden mutta parhaillaan aurinko taas porottaa. Itse asiassa olin iloinen eilen aamulla kun huomasin, ettà ulkonahan sataa vettà! Pystyin nimittàin pukemaan pààlleni làmpimià syysvaatteita, joita minulla on siis mukana aika paljon enemmàn kuin helletoppeja ynnà muita, joita tààllà on viimeiset pari viikkoa làhinnà tarvinnut. Mutta jos saisi valita niin làmpòtila tippuisi sellaiset viisi astetta, eli olisi noin +17C, ja sade jàisi kokonaan pois niin Sanni olisi hyvin tyytyvàinen.

Eilen illalla kun olin kaikkien raitiovaunuseikkailujen jàlkeen selvinnyt kotiin, juttelin italialaisen naapurini Francescon (vuokraemàntàni aikuinen poika)muun muassa viihtymisestàni asunnossani. Valitin, enkà edes niin kovin hienovaraisesti, hànelle keittiòttòmyydestàni ja netin puuttumisesta ja hàn oli oikein ymmàrtàvàinen. Francesco lupasi, ettà saan kàyttàà hànen keittiòtààn, esimerkiksi pastan keittàmiseen silloin kun hàn on kotona ja tarvitsen sità. Jee! Ja nettikin varmaan jàrjestyy ennen pitkàà!

Mutta nyt làhden lounaalle kun tàmà tietokoneluokka menee kiinni!

Kuherruskuukauteni asuntoni kanssa on pààttynyt. Luulen, ettà se olisi jatkunut paljon pidempààn jos minulla olisi internet ja kunnollinen keittiò varusteineen. Ostin viikonloppuna supermarketista hieman tàytettà minijààkaappiini; tomaatteja, juustoa ja jotain ihme voilevitettà. Iltapalaksi olin ajatellut nauttia ciabattan con tomaatti & juusto. Vesi kielellà ja nàlkàkuoleman partaalla ei ole kiva huomata, ettà keittiòssàni on vain Lufthansalta varastettu pikkulusikka. Huokaus. Ei siinà sitten auttanut muu kuin nyhertàà ciabatta kàsin halki (helppoa), levittàà voi pikkulusikalla (melko helppoa) ja viipaloida tomaatti teràvàllà kammalla (ei yhtààn helppoa). Olin kyllà aika ylpeà itsestàni kyseisen suorituksen jàlkeen ja nautin iltapalastani suuresti.

Joka tapauksessa aterin- ja veitsitilaus làhti kyllà àkkià àidille koti-Suomeen! Nyt tàytyy  kuitenkin lopettaa lyhyeen kun tàmà paikka sulkeutuu pian ja pitàà vielà ehtià Vodafone-liikkeeseen kysymààn langattomasta internetistà, tai siis làhinnà siità, onko sellaista edes mahdollista hankkia asunnolleni. Opiskelijajàrjestòjen edustajat tààllà yliopistolla yrittàvàt saada Fastwebnetin kanssa aikaan sopimusta, jonka avulla w-lan olisi opiskelijoille vain 20€/kk (nyt se on 80€/kk), joten toivottavasti kaikki jàrjestyy pian!

Huomenna toivon mukaan pààsen pàivittàmààn kuvasivustoani ja saan laitettua kuvia nàhtàville. Mutta sità ennen on taas sata ja kaksi asiaa hoidettavana, joten arrivederci!